tiistaina, toukokuuta 25, 2010

Technics sl-1200mk2 tonearm ongelmia

Tilasin ebaysta uudet osat teknariprojektiini ja olen vielä rutkasti voiton puolella suhteessa siihen että olisin ostanut uuden taikka käytetyn toimivan teknarin. Hintaa tällä hetkellä hitusen alle 150 euroa ja kaikki osat mitä toimivaan teknariin tarvii, pitäisi nyt löytyä.


Uudet osat ja vanha tonearm

Ihme kyllä Islannin tulivuoren ilmatilan häiriköinti ei hidastanut airmailiani millään tavoin, mutta pahaksi onneksi tonearmin sisällä olevat johdot olivat joko vaurioituneet siinä vaiheessa kun niitä on sinne laitettu, tai tonearm on heilunut postipaketissa jotenkin niin että johdot ovat rispaantuneet.


Uusi ja vanha tonearm vielä vierekkäin, uudessa tonearmissa myös neulapaino kiinni.

Käytännössä huomasin tämän tylysti niin että kun nostin tonearmin paketistaan syliini tippui pieni pätkä mustaa maadoitusjohtoa. Joten ennenkuin tonearmia voi alkaa kiinnittämään, piti maadoitusjohto korjata.

Onneksi leikin aikaisemmin rikkinäisen tonearmin kanssa joka tuli teknarin mukana ja purin koko varren ihan pieniin osiin. Tästä oli nyt todella paljon hyötyä sillä tiesin tismalleen mihin kohtaan maadoitusjohto tulisi. Joskus olen myös ajatellut että voisin rakentaa oman levarin, mutta olen pikkuhiljaa luopumassa ideasta, mutta sen sijaan kiinnostuin aiheesta rakentaa vinyylipesuri... no takaisin asiaan:



Kuvaa tonearmin alapuolelta, teippasin tonearmin ehjät johdot jotta ne eivät karkaa mihinkään.

Tonearmin sisällä kulkee neljä johtoa ja putken päässä on pieni metallinen pala johon maadoitusjohto on kytketty, jouduin siis ottamaan tämän palan irti johon juotan uuden maadoitusjohdon.


Putken vieressä on pala johon maadoitus kytketään, pala on rikkinäisestä tonearmista.

Irrotin palan varovasti pihdeillä putkesta ja putsasin vanhan johdon rippeet siitä mahdollisimman hyvin pois. Ennen kuin aloitin uuden johdon juottamisen, pujotin johdon läpi tonearmin kiinnityskohdista koska johto oli helpompi pujottaa paikoilleen näin.



Uusi maadoitusjohto juotettu.

Valitettavasti juuri kun luulin että olin saanut koko homman tehtyä huomasin että yksi äänirasialle menevistä johdoita oli myös rispaantunut, joten päädyin siihen että käyn ostamassa uudet johdot kokonaan, ja laitan tonearmin kasaan ja odottelemaan siihen asti.

Sillä aikaa voisin tosin korjata ainakin virtanapin ja yrittää kehittää jonkin tavan laittaa tonearmin kiinnittimen paikoilleen.



pätkäisen maadoitusjohdon sitten oikean kokoiseksi kun muut johdot on vaihdettu..

Jatkoa luvassa!

Technics sl-1200 mk2

Olen tässä muutaman vuoden aikana hurahtanut aika pahasti vinyylilevyihin ja kiinnostunut myös erilaisista musahärpäkkeistä ja soittelusta entistä enemmän. Harrastukseen on tullut nyt vahvasti mukaan myös dj pelleilyä ja siihen hommaan nyt olennaisesti kuuluu levareilla soittelu.

Noh, dj käytössä varmasti standardein laite on technicsin sl-1200 malli (ja toki muutkin versiot tästä samasta laitteesta). Tämä on se soitin jota kaikki käyttävät joten periaatteessa ei ole mitään syytä hankkia edes muita vehkeitä dj hommiin, mutta valitettavasti nämä levysoittimet eivät ole mistään halvimmasta päästä. Keskimäärin näistä joutuu pulittamaan sellaiset 500-600 euroa uutena ja käytettynäkin näkee ihmisten pyytävän 400 eurosta ylöspäin. Joten siinä yksi hyvä syy ostaa halvemmat levarit aluksi. Vaikka tietysti tietääkin että jos harrastuksesta innostuu niin loppupeleissä hankkii kuitenkin nämä soittimet ja tuhlaa vaan käytännössä enemmän rahaa... mutta minkäs sille voi jos on malttamaton ja haluaa päästä heti kikkailemaan?

Mietin että miten ihmeessä saisin ostettua levarit jostain halvalla ja metsästelin erinäköisiä soittimia, Omistin jo yhden stantonin t.62 soittimen mutta se oli sinänsä huono, koska siitä ei löytynyt tonearmin korkeuden säätöä ja soitin oli muutenkin ehkä hieman huono dj hommiin. Soitin tosin oli ihan laadukas levyjen kuuntelua varten.

Sattumalta löysin yhden ilmoituksen jossa myytiin rikkinäistä Technicsin 1200 levaria pilkkahintaan. Sattumalta olin juuri muutama viikko taaksepäin korjaillut kaverin kyseisiä levareita joten tiesin aika tarkalleen mitä soittimet sisältivät ja mitä kaikkea niissä on helppo korjata. Alunperin levareihin piti vain modata rca liittimet kiinteän johdon tilalle, mutta availlessa laitteita löysin kokoajan laitteista vain enemmän vikoja, joten koko soittimet tuli tutkittua aika tarkasti. Valitettavasti tätä projektia ei tullut dokumentoitua! :(

Periaatteessa teknarit voi tilata vaikka osina ja kasata itse, mutta tietysti se tulee kalliimmaksi kuin ostaa kaupasta uusi soitin. Eli sitä parempi mitä enemmän osia saa kerralla haalittua kasaan. Päätin että kasaan kuitenkin itselleni soittimet rikkinäisistä koska osaan sen tehä ja säästän siinä älyttömästi rahaa.

Kävin sitten lopulta ostamassa levarin sopuhintaan, mutta se olikin pahemmassa kunnossa kuin aavistin.


Levarin tonearm oli katkennut ja sitä oltiin yritetty sulattaa takaisin kiinni.. Soittimen pinta näyttää siltä että sitä olisi raavittu puukolla, virtanappi on hukassa ja sen kotelo on vinossa. Neulapaino hukassa, sinkkukeskiö puuttuu, neulavalo palanut, yksi jalka sökönä.. kaikennäköistä kivaa siis löytyy.

Teknarit on rakennettu periaatteessa kuin tankit, mutta eivät nekään kaikkea kestä. Onneksi niitä varaosia tosiaan näihin saa, muihin soittimiin voi mennä aika hankalaksi.


Avasin levarin nähdäkseni mitä kaikkea siinä on vialla, ruuveista puuttui yli puolet, joten tätä on vissiin yritetty korjata aiemminkin.. ja kuten sanoin tonearm oli tosiaan katkennut ja sulatettu huonosti takaisin kiinni, nyin sitä vähän ja se irtosi.


Maadoitusjohto oli myös katki ja sitä oli yritetty juottaa takaisin kiinni vähän huonolla menestyksellä.


Soittimen elektroniikkapuoli näytti onneksi olevan ihan kunnossa joten kokeilin toimiiko soitin muuten. Tämä oli erittäin tärkeää koska jos elektroniikkapuolessa olisi ollut häikkää olisi luultavasti joutunut uusimaan sen kokonaan, koska vikoja on vaikea paikantaa.


Hyvin pyörii, pitch oli kalibroitunut ihan väärin, mutta onneksi se on helppo korjata. Näissä soittimissa tuntuu olevan aika yleinen ongelma se että nopeudensäädön potikka löystyy tai jotenkin heikkenee niin että kun pyörimisnopeutta pitäisi nopeuttaa, ensin pyöriminen hidastuukin, sitten menee uudestaan nollatilaan ja vasta sitten alkaa nopeutua. Tämä on todella hankalaa jos yrittää beatmatchata biisejä. Asia on kuitenkin helppo korjata trimmaamalla potikat uudestaan.


Irrotin koko tonearmin ja putsasin soittimen alustavasti. Periaatteessa ainoa asia jonka joudun hankkimaan on uusi tonearm ja sen jälkeen minulla pitäisi olla toimiva teknari noin 150e hintaan, ei ollenkaan paha. Mutta nyt näitä pitäisi löytää vielä jostain toinen eli jos haluat romuteknaristasi eroon niin myy se meikäläiselle!